perjantai 20. helmikuuta 2015

Musa-arvostelu

Ohjeita musa-arvostelun tekoon:

AIHE
Valitse itseäsi kiinnostava aihe, joka liittyy musiikkiin. Aihe voi olla esimerkiksi laulaja, bändi, biisi, konsertti, musiikkipeli, musavideo, musikaali, musaelokuva, tanssiesitys tai soitin. Varmista vielä opettajalta, että valitsemasi aihe on sopiva arvostelun tekemiseen.

OTSIKKO ja ALOITUS
Keksi kiinnostava otsikko. Aloita arvostelusi "terävästi". Arvostelu saa ja sen tulee herättää tunteita ja ajatuksia, mutta ketään ei saisi kuitenkaan loukata. Voit tutustua erilaisiin arvosteluihin ja otsikoihin arvostelutehtävissä sekä -linkeissä (ohjeiden lopussa).

ESITTELY
Esittele lyhyesti arvosteltava asia tai henkilö ja kerro siitä / hänestä taustatietoja. Voit kertoa esimerkiksi laulajan aiemmista levyistä / hiteistä, musatyylistä, bändin synnystä ja jäsenistä sekä heidän soittimistaan, konsertin / esityksen tapahtumapaikasta ja -ajasta, pelin ideasta, musavideon / tanssiesityksen tarinasta ja sanomasta sekä ohjaajasta ja näyttelijöistä.

ARVOSTELU / MIELIPIDE
Tämä on tärkein osa musa-arvostelua, jossa pääset kertomaan oman mielipiteesi. Saat olla kriittinen eli kertoa myös mistä et pitänyt. Muista perustella mielipiteesi! Voit myös vertailla arvostelemaasi asiaa / artistia muihin samantyylisiin asioihin / artisteihin.

LOPETUS ja SUOSITTELUT
Lopeta arvostelusi kuten aloititkin eli "lyhyesti ja ytimekkäästi". Voit esimerkiksi koota arvostelusi loppuun plussia ja miinuksia arvostelusi kohteesta. Voit kirjoittaa myös, kenelle suosittelisit arvostelemaasi musaa, videota, peliä jne.

KUVAT ja LINKIT
Voit lisätä musa-arvosteluusi myös kuvia ja linkkejä (musiikki- tai videonäyte, nettisivu). Valitse kuvat tai videot huolella, voit niiden avulla antaa lukijalle lisätietoa arvostelun kohteesta. Lisää kuviin myös kuvatekstit.

LÄHTEET ja TEKIJÄ
Lisää työsi loppuun lähteet, joista keräsit tietoa arvosteluusi sekä oma nimesi.

PALAUTUS
Palauta musa-arvostelusi opettajalle viim. PE 13.3.2015
1) lähetä sähköpostilla, perttuopettaja@ gmail.com
2) lähetä Drive, kartab025@oppivantaa.fi, musa-arvostelut

Tehtäviä musa-arvosteluista

Linkkejä musiikkiarvosteluihin:
Konserttiarvostelu: Robin ja Isac Elliot
Konserttiarvostelu: Cheek
Levyarvostelu: Haloo Helsinki
Levyarvostelu: Taylor Swift
Leffa-arvostelu: Kovasikajuttu
Peliarvostelu: Singstar